Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Simetekin konepajan tuotantotilat.

Simetek tavoittelee kehityshankkeen avulla kasvua ja kannattavuutta

21.6.2021

Simetekillä on käynnistynyt hanke, jonka aikana yhtiö tulee toteuttamaan investointeja ja kehittämistoimenpiteitä.

Toimenpiteiden ansiosta yrityksen toiminta tehostuu entisestään. Ne takaavat konepajan asiakkaille nopeamman, laadukkaamman ja kustannustehokkaamman kokonaispalvelun.

”Aloitimme toimintamme vuonna 1994 ja ensimmäinen tuhannen neliön hallitila valmistui 2000-luvun alussa. Sen jälkeen toimintamme ja toimitilamme ovat kasvaneet vakaasti. Tavoitteenamme on kehittyä kokonaisvaltaiseksi palvelujen tuottajaksi ja olla toimialallamme tunnettu ja haluttu tekijä”, Simetekin toimitusjohtaja Timo Roivainen kertoo.

Useita eri kehityskohteita

Hankkeen avulla Simetek pyrkii kehittämään palveluitaan ja saamaan vasteajan palveluiden tuottamiselle nopeammaksi. Yksi kehittämiskohteista on hienosädeplasmaleikkauskoneen hankinta, joka toisi joustavuutta tuotantoon ja nopeampaa vasteaikaa asiakkaiden tarpeisiin.

”Aiomme lisäksi kehittää tuotantotilojamme LEAN-toimintamallin pohjalta, jolla on tarkoitus parantaa sisälogistiikkamme virtausta. Aikeissamme on myös kartoittaa kansainvälisen liiketoiminnan mahdollisuuksia”, Roivainen lisää.

Hankkeen aikana tullaan tekemään myös muita kehittämistoimenpiteitä, muun muassa maalaamon logistiikan ja palveluiden parantamista.

”Pitkä kokemuksemme on luonut pohjan asiakkaidemme prosessien ymmärtämiselle ja niiden soveltamiselle eri teollisuuden aloilla”, Roivainen arvioi.

Simetekin asiakkaita ovat teollisuuden merkittävät toimijat, kuten Yara Suomi Oy, Andritz Oy, Kraton Chemical Oy ja Oy M. Rauanheimo Ab.

Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) on myöntänyt Simetekin Tilaus- ja alihankintakonepajan kasvun ja kehityksen vauhdittaminen -hankkeelle EU- ja valtionrahoitusta 366 880 euroa. Hanke alkoi joulukuussa 2020 ja se päättyy elokuussa 2022.