Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Mussalon junapurkulaitteisto.

Simetek toteutti mittavan projektin Mussalon satamaan

27.10.2020

 

Simetekin valmistama junavaunujen purkuasema mahdollistaa Rauanheimon kuljettaman tavaravirran käsittelyn Kotkan Mussalon satamassa. Asema on osa mittavia investointeja, jotka tähtäävät voimakkaaseen liikenteen lisäämiseen satamassa.

Kun transito- eli kauttakulkuliikennettä hoitava juna saapuu Venäjältä Mussalon satamaan, se etenee uusia raiteita pitkin juuri valmistuneelle junavaunujen purkuasemalle ja purkaa vaivattomasti lastinsa purkusuppilon kautta syvällä maan sisällä sijaitsevalle hihnakuljettimelle. Kuljetin vie lastin elevaattoreille, jotka nostavat sen koneellisesti seuraavalle hihnakuljettimelle. Sitä pitkin kuljetettavat tuotteet matkaavat satamaoperaattori Rauanheimon varastoihin.

Kyseiselle purkuasemalle saapuvat junavaunut kuljettavat lannoitteita, mutta tuote voisi yhtä hyvin olla muutakin bulkkitavaraa, kuten jauhoja tai siemeniä.

”Kysyntä transitoliikenteelle on kasvanut. Ilman nyt rakennettua purkuasemaa tavaran kuljettaminen uusien varastojen kautta olisi ollut mahdotonta”, projektijohtaja Timo Taavitsainen Rauanheimolta kertoo.

Simetek täytti tavoitteet

Simetek käynnisti projektin esisuunnittelun vuosi sitten. Suunnitelmissa piti ottaa tarkasti huomioon radan leveys ja ratatyyppi sekä kaivannon syvyys, johon hihnakuljetin sijoitettiin. Työ vaati monen toimijan yhteistyötä niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessakin, jotta kokonaisuus saatiin Mussalon sataman, VR:n ja Rauanheimon olemassa oleviin logistiikka- ja varastoratkaisuihin sopivaksi.

”Erityisesti hihnakuljettimen ja elevaattoreiden yhteensovittaminen kaivantoon vaati yhteispeliä eri toimijoilta, jotta materiaalivirta saatiin osumaan kohdalleen”, suunnittelupäällikkö Pasi Knuuttila Simetekiltä kertoo.

Simetek vastasi kokonaisuuden mekaniikkasuunnittelusta, teräsrakenteiden valmistuksesta ja laitteiston asennuksesta. Lisäksi se valmisti ja asensi katoksen laitteistojen suojaksi.

”Simetek pystyi perustelemaan hyvin, millainen laitteisto kykenee kuljettamaan lastin varastoon. Alkuperäisiä malleja hieman muutettiin matkan varrella, mutta Simetek esitti aina toimivan ratkaisun kyseisiin olosuhteisiin, kun muutoksia oli tarpeen tehdä”, Taavitsainen toteaa.

Aikataulussa ja kokonaisbudjetissa pysyttiin, vaikka kyseessä oli iso projekti. Taavitsainen kehuukin, että Simetekiltä oli varattu projektiin riittävä resursointi ja työnjohto sujui hyvin.

Asennus ja koeajot onnistuneesti maaliin

Ennen asennusta kaivannolle tehtiin tarkastusmittaukset. Sen jälkeen Simetek pystytti elevaattorit sekä asensi hihnakuljettimet ja purkusuppilot paikalleen. Lisäksi se asensi junavaunun kannatusteräkset ja käänsi kolmannen kuljettimen yli 180 astetta vanhasta paikasta uuteen paikkaan. Lopuksi Simetek pystytti valmistamansa katoksen purkuaseman suojaksi.

”Asennus sujui hyvin, kun tiesimme mitä olimme myyneet, suunnitelleet ja valmistaneet. Kokonaisuutta oli helppo hallita. Etumme on, että kaikki palvelut suunnittelusta valmistukseen ja asennukseen saa meiltä saman katon alta”, Knuuttila kertoo.

Asennuksen jälkeen toteutetut koeajot sujuivat niin ikään hyvin. Rauanheimolla ollaan tyytyväisiä Simetekin tapaan toimia.

”Simetek on pystynyt tuottamaan innovatiivisesti uusia ratkaisuja, jotka tukevat liiketoimintaamme. Yhteistyömme on ollut rakentavaa”, Taavitsainen toteaa.