Uutiset

Tutustu toteuttamiimme projekteihin ja
viimeisiin kuulumisiimme!
Referenssit
Tomi Leppänen.

Uutta oppimassa Simetekillä

11.4.2019

Savon ammattiopistossa opiskeleva Tomi Leppänen viihtyi työharjoittelussa Simetekillä niin hyvin, että päätti jatkaa yrityksessä oppisopimuksella harjoittelun jälkeen.

Leppäsellä on toinen vuosi meneillään tuotantotekniikan opinnoissaan. Simetekille hän päätyi harjoitteluun ja oppisopimuksella opiskelemaan otettuaan yhteyttä yritykseen opettajan suosituksesta.

Alan Leppänen kokee mielenkiintoiseksi ja itselleen sopivaksi. Sorvaus on hänen lempilajinsa, ja sitä hän onkin päässyt Simetekillä toteuttamaan.

”Olen tehnyt muun muassa sylinterinkiinnitystappeja ja kaikenlaisia pienempiä osia valmiisiin tuotteisiin.”

Sorvauksen lisäksi Leppänen on päässyt Simetekillä tekemään myös jyrsimistä ja poraamista asiakastöihin. Vaikeaksi Leppänen ei ole kokenut mitään, vaan kaikki on ollut melko helppoa.

Leppänen on kokenut Simetekin työilmapiirin hyväksi.

”Työkaverit ovat mukavia ja auttavat, jos apua tarvitsee.”

Tulevaisuudensuunnitelmissa Leppäsellä on jatkaa opintoja mahdollisesti ammattikorkeakoulussa. Sitä ennen pitää kuitenkin suorittaa tuotantotekniikan opinnot loppuun.