Yritys

Toimintamme on kasvanut vakaasti.
Referenssit

Konepaja- ja kunnossapitopalveluita vuosikymmenten kokemuksella

Simetek Works Oy aloitti toimintansa vuonna 1993. Ensimmäinen tuhannen neliön hallitila valmistui vuonna 2001. Sen jälkeen toimintamme ja toimitilamme ovat kasvaneet vakaasti. Yrityksen liikevaihto on tällä hetkellä noin 7 miljoonaa euroa.

 

Nykyaikaiset toimitilamme sijaitsevat aivan Siilinjärven keskustan tuntumassa, pääliikenneväylien varrella. Eri materiaalien käsittely on tiloissamme osastoitu ja noudatamme muiltakin osin kaikissa työvaiheissamme erityistä siisteyttä.

 

Yrityksessämme työskentelee noin 50 henkilöä mekaniikkasuunnittelijoista asentajiin ja hitsaajista pintakäsittelijöihin. Lisäksi yhteistyöverkostostamme löytyy kattava määrä eri alojen osaajia. Lue lisää…

 

Toiminnallemme on myönnetty CE-merkintäoikeus ja olemme läpäisseet hitsauksen laadunvalvontajärjestelmän (3834-2) ilman huomautuksia.

Simetek Works Oy perustetaan 1993

Toiminta alkoi mies ja pakki -kokoonpanona. Ensimmäinen työntekijä tuli 1994, ja siitä lähtien toiminta on kasvanut vakaasti.

40 tn maksimi nostokapasiteetti

Käsittelemme suuriakin kappaleita siltanosturin sekä siirtovaunujen avulla.

Noin 50 työntekijää

5500 m2 tuotantotilat

Laajensimme tuotantotilojamme vuoden 2014 aikana 2700m2:llä. Uudet tilat lisäsivät hitsauskapasiteettia sekä mahdollistivat suurien ja raskaiden kokoonpanojen valmistuksen aina loppuasiakkaalle asti.

Lue lisää

1000–2000 projektia vuodessa

Pienikin työ voi olla mukava haaste, eikä haastavuus aina ole kiinni toimeksiannon euromääräisestä koosta. Oma suunnittelutoiminta on kuitenkin tuonut meille myös isompia kokonaisprojekteja. Yksi niistä on Mussalon satamaan toteutettu junavaunujen purkuasema.

Työturvallisuus

Työturvallisuus huomioidaan Simetekillä kaikilla osa-alueilla ja kaikissa työvaiheissa. Lue lisää…

30 vuoden kokemus

Kehityshanke

Olemme käynnistäneet vuonna 2021 kehityshankkeen, jonka ansiosta yrityksen toiminta tehostuu entisestään. Ne takaavat asiakkaillemme nopeamman, laadukkaamman ja kustannustehokkaamman kokonaispalvelun.

 

Tavoitteemme on tulla kokonaisvaltaiseksi palvelujen tuottajaksi ja olla toimialallamme tunnettu ja haluttu tekijä.

CE-merkintäoikeus

Toiminnallemme on myönnetty CE-merkintäoikeus ja hitsauksen laatujärjestelmämme kattaa laajat vaatimukset.

 

Työturvallisuus

Huomioimme työturvallisuuden kaikilla osa-alueilla ja kaikissa työvaiheissa. Asennus- ja huoltotöissäkin työturvallisuutta noudatetaan yleensä paremmin kuin asiakas vaatisi.

 

Työt konepajalla voivat olla riskialttiita, jos suojavälineet ja työtavat eivät ole asianmukaiset. Meillä kenenkään ei tarvitse työskennellä kuluneilla tai rikkinäisillä suojaimilla, ja työtavat ovat ennalta harkittuja.

 

Tarvittavat suojaimet määräytyvät tehtävän mukaan, käytössä on esimerkiksi tulitöihin soveltuvia työasuja, turvasaappaita, silmä- ja kuulosuojaimia, lämpöä kestäviä käsineitä sekä hitsausmaskeja raitisilmapuhaltimilla ja tarvittavilla suodattimilla.

 

Laatusertifikaatit

Toiminnallemme on myönnetty CE-merkintäoikeus ja hitsauksen laatujärjestelmämme kattaa laajat vaatimukset.

 

Simetekillä on DEKRA Certificationin myöntämä EN 1090-1:2009+A1:2011 -laatusertifikaatti toteutusluokissa EXC1, EXC2 ja EXC3 koskien teräsrakenteiden suunnittelua, valmistusta ja asennusta. Sertifikaatti oikeuttaa CE-merkitsemään tuotteet. Lisäksi yrityksellämme on DEKRA Industrial Oy:n myöntämä EN-ISO 3834-2:2021 -laatusertifikaatti osoituksena siitä, että hitsauksen laatujärjestelmä kattaa laajat vaatimukset.

 

Teemme turvallisuuskartoituksia

 

Teemme myös asiakkaillemme työympäristöjen turvallisuuskartoituksia. Voimme tulla tarkastamaan esimerkiksi kuljettimien, koneiden ja laitteiden sekä työskentelytasojenne turvallisuuden.

 

Huolehdimme myös toimittamiemme uusien ja uudistettujen laitteiden osalta, että loppukäyttäjän työturvallisuus on huomioitu. Mietimme miten loppukäyttäjän työtä voi helpottaa, nopeuttaa ja turvallistaa.

 

Palveluihimme kuuluu lisäksi CE-dokumentointi, joka vaaditaan kantaville teräsrakenteille ja hoitotasoille. Luomamme CE-dokumentit sisältävät täydelliset asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet sekä rakennetiedostot (kuten piirustukset ja laskelmat).

Simetek Works Oy

Jukolantie 11
71800 Siilinjärvi, Finland
simetek@simetek.com
etunimi.sukunimi@simetek.com
Ota yhteyttä-ikoni

Ota yhtettä!

Lähetä meille tarjouspyyntö niin vastaamme sinulle pian!
This field is for validation purposes and should be left unchanged.